INNOfloorin väki suuntasi kohti Alppeja toivoen kokevansa kukkivan ja lämpimän kevään. Toisin kuitenkin kävi. Heti toisena päivänä, kun kiipesimme tuhannen metrin korkeuteen, taitoimme matkaa ensin vesi- ja lopulta lumisateessa. Aamun valjetessa värjöttelimme yhdessä lumen alle peittyneiden kukkivien omenapuiden kanssa valkoiseksi muuttuneessa maisemassa.

Matkan ammatillinen anti sen sijaan täytti odotukset, ja saimme nähdä paljon mielenkiintoisia, uusia ja kehitteillä olevia tuotteita.

Ensin matkustimme Amstetteniin, jonka lähellä Kematenin kylässä sijaitsee Stöckl Parkett. Georg Stöckl esitteli meille koko tehtaan aina raaka-ainevarastosta, tuotannon läpi, lähtevän tavaran varastoon saakka.

Raaka-ainevarasto oli vaikuttavaa nähtävää: uskomaton määrä erilaisia materiaaleja, joita parketin valmistuksessa tarvitaan. Täällä ei voida tässä suhteessa todellakaan elää kädestä suuhun, sillä puutavaraa on kuivatettava ennen käyttöä ensin kuivaamossa ja sitten vielä varastossa vähintään vuosi.

Pitkällä tuotantolinjalla seurasimme B:hardin Tammi Charakter Calcitin syntymistä. Alkupäässä robotti lähetti lankkueriä linjastolle, jossa ne harjattiin ja lakattiin. Sen jälkeen lankut jatkoivat matkaa UV-lamppujen alle ja sieltä ulos toisen robotin luo, joka lastasi ne jämptiin pinoon pakkaamista varten. 

Tällä hetkellä lakattua B:hardia on ollut saatavilla vain Tammi Style ja Tammi Charakter -tuotteissa. Nyt lakattu tuoteperhe on kasvamassa ja saimmekin kertoa omia toiveitamme uusiksi tuotteiksi. Samalla tilasimme näytteitä B:hardin mukaan sävytetyistä jalkalistoista ja portaiden nokkalistoista.

Amstettenista jatkoimme vuoristoon pieneen kylään nimeltä Rosenau am Hengstpass. Siellä tutustuimme RoHolin viilutehtaaseen Anton Stöcklin opastuksella. 

Täällä valmistetaan viilut mm. B:hardia varten. Viilutehdas oli myös mieleenpainuva kokemus. Lähes kattoon asti ylettyvissä kasoissa oli viilu poikineen. Ei lopu varastot heti ensi viikolla. Täältä toimitetaan viiluja lattioiden lisäksi erityisesti ovi- ja huonekaluteollisuuteen.

Meinasimme lipsahtaa lattiabisneksestä kokonaan sivuraiteelle, kun näimme, mitä kaikkea mielenkiintoista viiluista oli kehitelty. Viilu taipuu siis moneksi ja RoHol onkin kehittämässä viilusta erilaisia sisustustuotteita esimerkiksi seiniin. Näitä uutuuksia aiomme testata, paketti on jo matkalla Kuopioon.
Sitä odotellessa keskitymme kiireiden takia venyneeseen uusien nettisivujen suunnitteluun.