Elinikäistä oppimista Vol. 4

Elinikäistä oppimista Vol. 4

Sisustusakatemian syyslukukausi alkoi yritysvierailuilla. Tutustuimme ensin erilaisiin laattoihin ja kylpyhuonekalusteisiin ja sitten keittiöihin. Viimeksi olen tutustunut aiheisiin oman remontin aikoihin 14 vuotta sitten ja olihan markkinoille tullut kaikenlaisia...
Elinikäistä oppimista Vol. 2

Elinikäistä oppimista Vol. 2

Minulle annettiin tyylisuunnista Provence, mikä osoittautui runsaudensarveksi. Vaikka jaoin tyylisuunnan kolmeen eri kategoriaan, jouduin tekemään paljon karsintaa ja yleistämistä. Sisustusakatemian koulutusta on nyt käyty kolme kuukautta. Ensimmäisen tehtävän myötä...
”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Elinikäistä oppimista Täytin juuri kuusikymmentä vuotta ja muutamaa päivää aikaisemmin aloitin vuoden kestävän sisustussuunnittelijan koulutuksen. Minulla on jo kolme tutkintoa ja kaksi erikoistumiskoulutusta mutta uteliaisuuteni ei vaan meinaa millään tyydyttyä....
Ateljeen sisustussuunnitelmia ja täydellisen lattian valinta

Ateljeen sisustussuunnitelmia ja täydellisen lattian valinta

Taiteilija Noora Svärd on remontoimassa ateljeetaan Kuopiossa. Hän löysi täydellisen lattian INNOfloor Oy:n B:hard-kovapuulattiavalikoimasta. Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan Nooran remonttiprojektiin. Ateljeen sisustussuunnitelmia ja täydellisen lattian...